Bicca Olin edunvalvonnan koordinaattoriksi

Bicca Olin edunvalvonnan koordinaattoriksi

Suomen Opiskelija-Allianssi – OSKUn edunvalvonnan koordinaattoriksi on valittu Bicca Olin.

Olin opiskelee tällä hetkellä yhteiskuntatieteitä. Aiemmin hän on valmistunut sekä ylioppilaaksi että mediapalvelujen toteuttajaksi. Vuosina 2017-2019 Olin työskenteli Finlands Svenska Skolungdomsförbundin puheenjohtajana. Parhaillaan hän toimii useissa luottamustehtävissä esimerkiksi Suomen nuorisoalan kattojärjestö Allianssissa, OBESSUssa ja Vihreässä liitossa.

”Etsimme vaikuttamistyömme vauhdittajaksi tyyppiä, jolla on hallussa valtakunnalliset verkostot, ammatillisen koulutuksen ajankohtaisuudet ja kokemusta yhteiskunnallisesta vaikuttamisesta. Bicasta löysimme kaiken etsimämme”, iloitsee OSKUn puheenjohtaja Jessica Makkonen.

Edunvalvonnan koordinaattori huolehtii OSKUn edunvalvonnallisten tavoitteiden valmistelusta ja toteuttamisen koordinoinnista, päättäjä- ja sidosryhmätapaamisista, vaikuttajaviestinnästä, eri työryhmiin osallistumisesta sekä erilaisten lausuntojen, kannanottojen ja taustamateriaalien valmistelusta.

Olin itse odottaa innolla hyppäämistä amisten edunvalvonnan koordinaattorin saappaisiin:

”Ihanaa päästä tekemään jälleen töitä koulutus- ja sosiaalipolitiikan parissa. Koen itse erityisen tärkeänä yhdenvertaiset opiskelumahdollisuudet ja mahdollisuuksien tasa-arvon ammatillisessa koulutuksessa – OSKUn edunvalvonnan koordinaattorina pääsen edistämään päivittäin näitä teemoja”, kertoo Olin.

Olin aloittaa työt OSKUn toimistolla 14.10.2019.

Lisätietoja:

  • pääsihteeri Juuso Luomala, p. 044 977 4014, juuso.luomala@osku.info
Tykkäsitkö? Kerro jutusta kavereillesi!

Tilaa uutiskirjeemme

Emme viestittele turhasta. Saat mailiisi uusimmat artikkelit ja pääset lukemaan ne ensimmäisten joukossa.

Sinua saattaisi kiinnostaa myös nämä:

Yhtään artikkelia ei valitettavasti löytynyt.
Klikkaamalla "Hyväksyn kaikki evästeet" hyväksyt, että evästeet tallennetaan laitteellesi parantamaan sivuston navigointia, analysoimaan sivuston käyttöä ja tehostamaan mainontaamme. Lue lisätietoja evästepolitiikastamme.
cookies