Henriikan kiitokset

"Suljen kokouksen ajassa 12:33."

Näin päätin 2021 liittohallituksen 24nnen ja viimeisen kokouksen. Itkuhan siinä pääsi. Olo oli samalla haikea mutta onnellinen.

Kun mä ensimmäistä kertaa tulin OSKUn tapahtumaan, joka oli muuten 2018 liittokokous Turussa 16.11.2018, niin en olis koskaan uskonu, et kirjotan nyt tässä mun jäähyväisblogia maailman rakkaimman järjestön aktiiveille ja amiksille. Mä oon kasvanu tässä järjestön ohella aika paljon. En uskaltanu silloin puhua paljo mitään kenellekkään, saati jos mun olis pitäny kertoa mun mielipide ääneen, niin olin aivan paniikissa. Tän järjestön ansiosta mä uskallan nykyään kertoo jopa ääneen mitä aattelen. Mä uskallan puhua monen ihmisen edessä ilman että on pelko, että mä pyörryn sinne eteen. Oon päässy tilanteisiin, mihin en olis osannu edes haaveilla pääseväni. Oon nyt miltein vuoden ajan saanut olla taistelemassa amisten arvostuksen puolesta, olla muistuttamassa päättäjiä, että "hei entäs AMIKSET? Muistakaahan aatella niitäki", ja toimimaan amisten äänitorvena aina, kun vaan on ollut mahdollista.

Tähän mun nyt kolmivuotiseen OSKU-taipaleeseen on mahtunut tosi paljon kaikkea. Välillä tää matka on ollut aikamoista tarpomista, mutta siihen on sisältynyt silti niin paljon niin upeita hetkiä ja kohtaamisia. Monia tapahtumia ja sitäkin useamman amiksen joista, jokainen on jättänyt muhun jonkulaisen jäljen. Kolme kautta hallituksessa ja välillä todella vaikeita päätöksiä. Mä oon nyt tän puheenjohtajakauden aikana päässyt vetämään jopa kolmet rekryt ja 24 hallituksen kokousta. Mä oon myös nähnyt meillä kolme eri pääsihteeriä, joilta kaikilta oon oppinut eri asioita. Oon myös päässyt tutustumaan toimiston mahtaviin tyypeihin ja luomaan ystävyyssuhteita heidän kanssaan. Mun työkaverit on ollut ihan parhaita ja ne on tukenut ihan super paljon tänä vuonna.

Vaikka tää vuosi on ollu todella ihana ja oon oppinu enemmän kuin niinä 19 vuotena ennen tätä vuotta, mitä oon tässä maailmassa palloillu, niin tää vuosi on ollut mullistava mulle itselleni. Mä oon kasvanut todella paljon niin ihmisenä kuin nuorena johtajanakin. Päästessäni keskustelemaan useiden eri ihmisten kanssa, oon oppinut hurjasti eri asioista ja mun maailmankuva on avartunut siinä samassa. Mut on myös tutustutettu termiin ’’maailmantuska’’, minkä jälkeen en oo muuten ollutkaan entiseni.

Mutta on tää vuosi ollut myös paljon muutakin. Se on ollut aika rankka. On itketty, naurettu, stressattu, iloittu, on ahdistanut ja ollaan oltu onnellisia. Päivääkään en vaihtaisi pois tästä matkasta, jonka olen päässyt kokemaan. Oon nähnyt monia tarinoita ja monen toimijan kasvavan, jokaisen omalla tavallaan tietysti. Puhkeavan niin sanotusti kukkaan. Yhdestä on kasvanut innokas edunvalvontamestari, toinen on voittanut oman ujoutensa ja yllättänyt meidät päivä päivältä yhä uudestaan, kuinka hänestä tulee kokoajan uusia puolia esiin.

Kaikista tärkeintä silti mitä OSKUsta oon saanut, on tää toinen perhe. Perhe, joka tukee vaikeen paikan tullen, perhe josta oon saanut monet ihanat ja tärkeät ystävät, joille voi aina soittaa, vaikka ei olis mitään tärkeetä asiaakaan. Ihmisiä, joiden kanssa on koettu paljon ja jotka tulee aina olemaan osa mun elämää, osa isommin ja osa pienemmin. OSKU on ollut myös paikka, jossa oon saanut tuntea kuuluvani johonkin. Tää järjestö on ollut mulle se pelastusrengas ja turvapaikka, minne oon aina voinut tukeutua. Kiitos teille siitä.

On ihan hullua aatella, et vuosi on mennyt jo. Muistan kun olin ollut kolme päivää tammikuussa hommissa, niin itkin jo suihkussa, et kohtahan tää jo loppuu. Nyt se hetki on oikeesti tässä. Olo on huojentunut; haikea mutta onnellinen. On aika kerätä toimistolta kimpsut ja kampsut ja siivota mun työpöytäni, joka muuten aina näytti siltä, et muistilappukuutio olis rajähtänyt sinne. :) Niin nyt on aika ottaa askel tuntemattomaan ja katsoa mitä elämä heittää seuraavaksi eteeni. Mua se jännittää aika paljonkin, mutta uteliaisuus vie voiton pelolta ja oon ihan valmis hyppäämään kohti uutta ja jatkamaan eteenpäin. Muistahan säkin tehdä aina välillä niin.

Kiitos kaikille näistä kolmesta vuodesta. Ootte pelkkää lovee.

Rakkaudella,

Henriikka <3

Henriikka MastokangasOSKU ry:n puheenjohtaja 2021

Tykkäsitkö? Kerro jutusta kavereillesi!

Sinua saattaisi kiinnostaa myös nämä:

Yhtään artikkelia ei valitettavasti löytynyt.
Klikkaamalla "Hyväksyn kaikki evästeet" hyväksyt, että evästeet tallennetaan laitteellesi parantamaan sivuston navigointia, analysoimaan sivuston käyttöä ja tehostamaan mainontaamme. Lue lisätietoja evästepolitiikastamme.
cookies