Liittarifiiliksiä

Saga hymyilee hiukset hulmuten tuulessa.
Saga hymyilee hiukset hulmuten tuulessa.

On aina mahtavaa nähdä, kuinka liittokokous tuo samaan paikkaan niin paljon erilaisia persoonia ja näkökulmia. Tänäkin vuonna sali oli täynnä eri paikkakunnilta ja taustoilta tulevia amiksia. Kaikki kuitenkin puhumassa yhteisestä tärkeästä aiheesta eli amisten hyvinvoinnista. Liittokokous kestää kokonaisuudessaan kolme päivää, joista kaksi päivää menee kokoustamisessa. Liittokokous eli liittarit on kuitenkin paljon muutakin kuin vain kokoustamista.

Liittokokous tuo pinnalle yllättävän paljon tunteita ja jännitystä. Itselle parhaita hetkiä ovatkin ne, kun kuulee tai tajuaa, miten voimakkaasti tämäkin tapahtuma voi ihmisiin vaikuttaa.

Lähtiessäni liittareilta eräs henkilö kertoi minulle ohi mennen, kuinka iloinen hän oli, että uskalsi tulla mukaan. Hänelle ei varmasti ole ollut helppoa tulla tapahtumaan, sillä hän ei entuudestaan tuntenut kunnolla ketään. Se näissä OSKUn tapahtumissa on parasta, että kuka vain olet tai mistä vain tulet, sinut otetaan lämpimästi vastaan. Menneisyydessään hän oli kokenut kiusaamista ja kavereitakin on ollut tämän vuoksi vähän. Tämän kolme päivää kestävän tapahtuman aikana hän oli nopeasti saanut tuntea kuuluvansa joukkoon ja tutustua uusiin ihmisiin. Tämän lisäksi hän oli tutustunut paremmin myös oman opiskelijakunnan jäseniin ja näin saanut läheltäkin uusia tuttuja.

Tällaiset tarinat ovat itselleni aina niitä parhaita. Tällaiset kokemukset, jotka eivät välttämättä edes näy ulkopuolisille, saattavat vaikuttaa jonkun elämään todella voimakkaasti. Ja on todella pysäyttävää tajuta, miten paljon hyvää

voi tapahtua

kolmessa päivässä.

Toinen kohokohta itselleni oli ehdottomasti liittohallituksen valinta. Vaikka itse en päässytkään jatkamaan ensi vuoden hallituksessa, en voisi olla iloisempi uudesta hallituksestamme. Oli mahtava nähdä, kuinka hallitus rivistössä seisoi ihmisiä, joita on itsekin päässyt tsemppaamaan haussa. Sekä niitä, joita on saanut rauhoitella pitkin syksyä kuin niitä, jotka viime minuuteilla pienellä rohkaisulla uskaltautuivat vaaleihin mukaan. Lisäksi hallituksessa pääsi jatkamaan ihmisiä, joiden kehitystä olen saanut nyt jo yli vuoden päivät seurata. On mahtavaa nähdä, kuinka paljon nämä ihmiset ovat kasvaneet. Kuinka siitä ujosta ihmisestä, joka tämän vuoden hallituksen ensimmäisissä kokouksissa empi, uskaltautuuko sanomaan mielipiteitään ääneen, on kasvanut itsevarma asioita avoimesti haastava persoona.

Eli kyllä, liittokokous on kaksi päivää kestävä pitkä kokous, joka saattaa olla aina silloin tällöin jopa hieman enemmänkin kuin puuduttavaa. Silti se antaa kävijälle paljon ja jälleen kerran (, vaikka en ihan heti uudelleen odottaisikaan) odotan mielenkiinnolla ensi vuoden kokousta.

Nähdään ensi vuoden liittareilla,

Saga Sucksdorff

Tykkäsitkö? Kerro jutusta kavereillesi!

Sinua saattaisi kiinnostaa myös nämä:

Yhtään artikkelia ei valitettavasti löytynyt.
Klikkaamalla "Hyväksyn kaikki evästeet" hyväksyt, että evästeet tallennetaan laitteellesi parantamaan sivuston navigointia, analysoimaan sivuston käyttöä ja tehostamaan mainontaamme. Lue lisätietoja evästepolitiikastamme.
cookies