STTK: Harjoittelun aikainen korvaus vähentäisi toimeentulon stressiä

Vuosia sitten, ennen ammattikoulutuksen varsinaista olemassaoloa, ammatit opeteltiin käytännön työelämässä. Ammattitaito periytyi isältä pojalle, polvelta toiselle. Noista ajoista ammatillinen opetus on tullut valtavia harppauksia eteenpäin. Nykypäivänä ammatin saa valita oman kutsumuksensa mukaan, eikä tarvitse huolehtia vanhempien urasuunnitelmista. Vaikkakin ammattiopetuksessa on paljon myös käytännön opetusta, myös teoriatietoa opiskeltavasta alasta opetellaan paljon.

Maailmalla ammattiopetuksen toteutustapa vaihtelee paljon. Teoriaopetuksen ja käytännön harjoitteluiden välillä on huomattavan suuria eroja jo OECD maiden piirissä. Esimerkiksi Latviassa OECD:n lukujen mukaan opetus perustuu pitkälti työpaikalla oppimiseen, kun taas esimerkiksi Kreikassa opetus on hyvinkin teoriapainotteista. Suomessa mielestäni tasapaino on hyvä teorian ja käytännön välillä. Oppilaitoksissakin tapahtuvassa opetuksessa hyödynnetään paljon käytännön opetusta teorian lisäksi. Tätä koulussa saatua osaamista hiotaan työssäoppimisissa, ja aikaansaannos on tulevaisuuden ammattilainen.

Tällä tulevaisuuden ammattilaisella on kuitenkin jo opintojen aikana paljon haasteita. STTK:n nuorisokyselyn mukaan nuoret ja opiskelijat kokevat yhä enenevissä määrin ahdistuneisuutta, yksinäisyyttä ja stressiä opiskeluiden aikana. Monelle ammattiin opiskelevalle harjoitteluiden tuoma paine voi aiheuttaa stressiä. Suomessa ammattiin opiskelee myös iso osa aikuisopiskelijoita, joille palkattomien harjoitteluiden suorittaminen aiheuttaa myös taloudellista huolta. Opintotuen määrä ei riitä korvaamaan elämisestä aiheutuvia kuluja, ja moni opiskelija työskenteleekin opintojen ohessa. Se on äärimmäisen raskasta. Opiskelun itsessään vaatien jo huomattavan paljon resursseja opiskelijoilta, työn tekeminen opintojen ohessa on äärimmäisen kuluttavaa. Valmistuessaan työtä kuitenkin riittää tehtäväksi.

Harjoitteluista ja työssäoppimisista korvauksen saaminen vähentäisi opiskelijan stressiä omasta taloudellisesta tilanteesta ja mahdollistaisi paremmin esimerkiksi säästämisen jo opintojen aikana. Myös motivaatio harjoitteluihin nousisi, kun tehdystä työstä saisi korvauksen. Opiskelijoiden jaksaminen parantuisi, kun harjoitteluviikon jälkeen ei olisi tarvetta tehdä palkallisia töitä. Liian moni opiskelija joutuu nykypäivänä tasapainottelemaan harjoittelun ja työn kanssa. Erityisesti suuremmissa kaupungeissa vuokrataso on kova, ja pelkät tuet eivät riitä sitä kattamaan. Maksamalla palkkaa harjoittelusta voitaisiin helpottaa selkeästi opiskelijoiden arkea ja jaksamista.

Olisiko suomessa siis aika siirtyä palkalliseen harjoitteluun niin ammattiin opiskelevilla kuin korkeakouluopiskelijoilla?

Markus Wright

STTK-Opiskelijoiden puheenjohtaja

Tykkäsitkö? Kerro jutusta kavereillesi!

Sinua saattaisi kiinnostaa myös nämä:

Yhtään artikkelia ei valitettavasti löytynyt.
Klikkaamalla "Hyväksyn kaikki evästeet" hyväksyt, että evästeet tallennetaan laitteellesi parantamaan sivuston navigointia, analysoimaan sivuston käyttöä ja tehostamaan mainontaamme. Lue lisätietoja evästepolitiikastamme.
cookies