Tutkinto taskussa kohti uusia haasteita

Suurin osa ammatillisista opiskelijoista todennäköisesti muistaa ensimmäisen koulupäivänsä amiksessa. Amiksia tulee monista eri taustoista, jolloin uuteen tilanteeseen joutuminen aiheuttaa monenlaisia reaktioita. Joistakin oli mukavaa päästä taas näkemään samoja vanhoja kavereita peruskoulusta, toisia jännitti ensimmäistä kertaa omillaan asuminen, kun opintojen alkaminen toi mukanaan omilleen muuton ja kolmansille saattoi olla haastavaa aloittaa ammatilliset opinnot pitkän työuran jälkeen. Oli se senhetkinen tunnetila mikä tahansa, kaikilla meillä oli sama tavoite; tutkinnon suorittaminen.

Nyt olemme päässeet taas siihen ajankohtaan vuodesta, kun osa meistä on saavuttanut tavoitteensa ja pääsee juhlimaan kovan työnsä hedelmiä. Toisilla uurastus jatkuu vielä ensi lukukautena, mahdollisesti jo kesällä. Täytyy muistaa, että molemmat tilanteet ovat täysin ymmärrettäviä. Nostan hattua niille, jotka saavat opinnot kasaan ajallaan tai etuajassa, mutta haluan muistuttaa, ettei opintojen venyminen ole mikään häpeä. Amis ei ole pikajuoksukilpailu. Tärkeintä on onnistua kartuttamaan oma osaaminen riittäväksi tulevaisuutta varten, kiirehtiminen ei ole eduksi kenellekään, mikäli se samalla jättää aukkoja tietoihin ja taitoihin.

Haluan onnitella kaikkia tutkintonsa tänä keväänä valmiiksi saaneita ja toivottaa teille onnea tulevaisuuteen. Se ei aina ole sitä, joksi sen tällä hetkellä kuvittelette ja maailman muuttuessa myös omat unelmat saattavat muuttaa muotoaan. Elämä on välillä hektistä ja joskus saattaa tuntua, että sen vauhdissa on mahdotonta pysyä. Haluankin jakaa seuraavan sitaatin muistutukseksi meille kaikille;

"Joet tietävät tämän: ei ole kiirettä. Pääsemme perille jonakin päivänä."

― A.A. Milne, Nalle Puh

Venla Tilli

OSKUn puheenjohtaja 2022

Tykkäsitkö? Kerro jutusta kavereillesi!

Sinua saattaisi kiinnostaa myös nämä:

Yhtään artikkelia ei valitettavasti löytynyt.
Klikkaamalla "Hyväksyn kaikki evästeet" hyväksyt, että evästeet tallennetaan laitteellesi parantamaan sivuston navigointia, analysoimaan sivuston käyttöä ja tehostamaan mainontaamme. Lue lisätietoja evästepolitiikastamme.
cookies