Yhdenvertaisuus koulutuksessa varmistettava myös koronatoimenpiteiden aikana

Onni, Iivari ja Miili katsovat yhdessä tietokoneen ruutua.

KANNANOTTO 16.3.2020

H

allitus linjasi 16. maaliskuuta 2020 lisätoimenpiteistä koronavirustilanteen hoitamiseksi Suomessa. Linjattujen toimenpiteiden tarkoituksena on suojata väestöä sekä turvata yhteiskunnan ja talouselämän toiminta.

Oppilaitosten, yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen sekä kansalaisopistojen ja muun vapaan sivistystyön tilat suljetaan 13.4.2020 saakka ja lähiopetus niissä keskeytetään. Opetus ja ohjaus järjestetään mahdollisimman laajalti vaihtoehtoisilla tavoilla, muun muassa etäopiskelua, erilaisia digitaalisia oppimisympäristöjä ja -ratkaisuja sekä tarvittaessa itsenäistä opiskelua hyödyntäen. Järjestelyt tulevat voimaan keskiviikkona 18.3.2020.

OSKU suhtautuu koronavirukseen sen vaatimalla vakavuudella,

ja ymmärtää että toimenpiteitä on tehtävä viruksen hillitsemiseksi ja heikoimmassa asemassa olevien suojelemiseksi.

Poikkeustoimenpiteet eivät saa kuitenkaan missään olosuhteissa heikentää opiskelijoiden oikeusturvaa.

Mikäli poikkeusolosuhteissa opintojen edistämistä ei saada toteutumaan normaalissa tahdissa, se on huomioitava opintotuen seurannassa eikä opiskelijoilta voida periä tukia takaisin.

Reformin myötä ammattiin opiskelevien opiskelutavat ovat monipuolistuneet entisestään, ja opiskelijat voivat olla tekemässä oppi- tai koulutussopimuksella käytännönläheistä oppimista suoraan työpaikoilla.

Rajoitteiden takia useiden opiskelijoiden tilanne tulee muuttumaan, ja työpaikalla tapahtuvia oppimisjaksoja voidaan joutua siirtämään. Koulutuksen järjestäjien on pystyttävä takaamaan, että muutosten keskellä jokaiselle opiskelijalle löytyy etäopetuksen piiristä tapa suorittaa opintojaan eteenpäin. Laadukkaan opetuksen toteutuminen on erittäin tärkeässä roolissa muuttuvissa tilanteissa.

”On useita nuoria, joille ilmainen lounas koululla voi olla päivän ainoa lämmin ateria. Miten poikkeusoloissa pystymme turvaamaan, että yhdenvertaisuus toteutuu ja opiskelijoiden riittävä ruokailu pystytään t

oteuttamaan

myös heikommassa asemassa oleville

opiskelijoille

?” kysyy

Suomen Opiskelija-Allianssi

-

OSKUn puheenjohtaja Iivari Korkala huolissaan.

Tie

dotteet

luettavissa:

Hallitus on todennut yhteistoiminnassa tasavallan presidentin kanssa Suomen olevan poikkeusoloissa koronavirustilanteen vuoksi

Valtioeuvoston linjaukset varhaiskasvatuksen, esiopetuksen, perusopetuksen, lukio- ja ammatillisen koulutuksen, korkeakoulutuksen, vapaan sivistystyön sekä taiteen perusopetuksen järjestäjille koronavirustartuntojen leviämisen hidastamiseksi

Lisätiedot:

puheenjohtaja

Iivari Korkala,

055

9776356

, iivari.korkala@osku.info

pääsihteeri

Aino Pohjanvirta,

044

9774014

, aino.pohjanvirta@osku.info

Tykkäsitkö? Kerro jutusta kavereillesi!

Tilaa uutiskirjeemme

Emme viestittele turhasta. Saat mailiisi uusimmat artikkelit ja pääset lukemaan ne ensimmäisten joukossa.

Sinua saattaisi kiinnostaa myös nämä:

Emmepä onnistuneet suosittelemaan yhtään artikkelia tähän hätään. Kurkkaa kaikki kannanotot täältä.
Klikkaamalla "Hyväksyn kaikki evästeet" hyväksyt, että evästeet tallennetaan laitteellesi parantamaan sivuston navigointia, analysoimaan sivuston käyttöä ja tehostamaan mainontaamme. Lue lisätietoja evästepolitiikastamme.
cookies