Kannanotto: Ammatilliseen koulutukseen kohdistuvat leikkaukset syövät nuorisotakuun uskottavuutta

Kannanotto 6.2.2013

J

ulkaistavissa heti

Suomen Opiskelija-Allianssi - OSKU ry.: Ammatilliseen koulutukseen kohdistuvat leikkaukset syövät nuorisotakuun uskottavuutta

Ammatillisia opiskelijoita edustava Suomen Opiskelija-Allianssi - OSKU ry. on erittäin huolissaan ammatillisen koulutuksen aloituspaikkojen leikkauksista. Jopa 7000 ammatillisen koulutuksen aloituspaikkaa aiotaan vähentää vuoteen 2016 mennessä peruskoulun päättävien ikäluokkien kokoon vedoten. Ammatilliseen koulutukseen kohdistuvat leikkaukset ovat uhka myös erityisammattikouluille, jotka tarjoavat tuettua opetusta sairauksien ja eriasteisten vammojen kanssa eläville nuorille. Pahimmillaan aloituspaikkojen leikkaukset pidentävät niin tukea tarvitsevien kuin muidenkin ammattioppilaitoksissa opiskelevien nuorten opiskelumatkoja jopa sadoilla kilometreillä. Monilla oppilaitoksen sijainti vaikuttaa myös opintoihin hakeutumiseen.

”Aloituspaikkojen määrää oli varmasti järkevä arvioida uudelleen, mutta kaavaillut leikkaukset ovat suunnitellussa mittakaavassa kohtuuttomia. Samaan aikaan kun puhutaan nuorisotakuusta ja siihen tehtävistä satsauksista, leikataan toisella kädellä takuun resursseja pois. Suoraan sanottuna tämä on todella hämmentävää touhua. On hyvin lyhytnäköistä käyttää leikkauksien periaatteena vain peruskoulun päättävien ikäluokkaa. Minne ovat unohtuneet 110 000 alle 30-vuotiasta pelkän peruskoulun varassa olevaa? Mihin on unohtunut tulevien työvoimaresurssien huomioiminen?”, jyrähtää Suomen Opiskelija-Allianssi – OSKU ry:n puheenjohtaja Nina Huovinen

Aloituspaikkojen karsiminen suunnitellussa mittakaavassa voi pahimmillaan vaikuttaa leikkauksista pahiten kärsivien alueiden, kuten Lapin, työ- ja elinkeinoelämän ja yritysten toimintaedellytyksiin.

”Suomalaista koulutusta on perinteisesti pidetty korkeatasoisena ja etenkin ammatillinen koulutus on lisännyt huikeasti suosiotaan viime vuosikymmenen aikana. Aloituspaikkojen leikkaukset sekä suunnitelmana että käytännön toteutuksena sotivat jyrkästi sekä nuorisotakuuta että koko ammatillisen koulutuksemme mainetta vastaan. Leikkauksia olisi ehdottomasti syytä arvioida kokonaisvaltaisemmin”, sanoo OSKU ry:n puheenjohtaja Nina Huovinen

Lisätietoja:

Nina Huovinen, puheenjohtaja

p. 040 7029 863

Terhi Haapaniemi, edunvalvontasihteeri

p. 040 7335 880

Tykkäsitkö? Kerro jutusta kavereillesi!

Tilaa uutiskirjeemme

Emme viestittele turhasta. Saat mailiisi uusimmat artikkelit ja pääset lukemaan ne ensimmäisten joukossa.

Klikkaamalla "Hyväksyn kaikki evästeet" hyväksyt, että evästeet tallennetaan laitteellesi parantamaan sivuston navigointia, analysoimaan sivuston käyttöä ja tehostamaan mainontaamme. Lue lisätietoja evästepolitiikastamme.
cookies