Naisiin kohdistuvan väkivallan vastainen päivä on pandemia-ajassa ajankohtaisempi kuin koskaan

SV: väkivalta, häirintä 

Tänään 25.11 vietetään YK:n kansainvälistä naisiin kohdistuvan väkivallan vastaista päivää.
Väkivalta on Suomessa monella tapaa sukupuolittunut ilmiö. Kansallisen rikosuhritutkimuksen mukaan naisilla ja miehillä (tilastointi tapahtuu valitettavasti vain juridisen sukupuolen perusteella) on lähes saman verran väkivaltauhrikokemuksia. Karkeasti jaoteltuna miehiin kuitenkin kohdistuu väkivaltaa yleensä julkisella paikalla toisen miehen toimesta, kun taas naisille vaarallisin paikka on koti ja väkivallan tekijä yleisimmin nykyinen tai entinen kumppani. Naisiin kohdistuva väkivalta on myös useammin pitkäkestoista ja toistuvaa, ja naiset saavat siitä vakavampia vammoja. Seksuaalinen häirintä taas kohdistuu voittopuolisesti naisiin ja tyttöihin, kuten osaltaan kertoo esimerkiksi tuore kouluterveyskysely – ammatillisessa opiskelevista tytöistä puolet on kokenut häirintää. Pandemia-aika on lukuisten mittareiden mukaan pahentanut lähisuhdeväkivaltatilanteita entisestään. 

On itsestään selvää, että jokainen ansaitsee elämän ilman väkivaltaa tai sen uhkaa. Naisiin kohdistuvassa väkivallan kirjossa on kuitenkin kyse ennen kaikkea kontrollista ja ihmisarvoa loukkaavasta vallankäytöstä. Kärjistäen se saa pelkäämään paitsi pimeillä kaduilla ja öisessä kaupunkitilassa, myös kotona ja sosiaalisessa mediassa. Samalla on tiedostettava, että väkivallan uhka koskettaa naisia erilaisin tavoin – esimerkiksi vammaisiin tai transnaisiin kohdistuvan väkivallan riski on moninkertainen. Tämä tarkoittaa, että väkivallan ja häirinnän vastaisessa työssä on tunnistettava sekä naisten että tilanteiden monimuotoisuus ja pyrittävä tietoisesti luomaan rakenteita, jotka hyödyttävät muitakin kuin etuoikeutetuinta osaa naisista.  

Naisiin kohdistuvan väkivallan vähentäminen on koko yhteisön ja yhteiskunnan asia. OSKUlla se tarkoittaa esimerkiksi sitoutumista yhdenvertaisuustyöhön, turvallisemman tilan ja häirintäyhdyshenkilötoiminnan kehittämistä ja valtavirtaistamista, edunvalvonta- ja koulutustyötä sekä aitoa halua tehdä paremmin. Nollatoleranssin julistamisen sijaan väkivallan ja häirinnän vastaisessa työssä ja yhdenvertaisuuden edistämisessä on tärkeää luoda konkreettisia käytäntöjä ja seurattavia tavoitteita, ja suhtautua omiin parhaisiinkin aikomuksiin kriittisesti.  

Vilma Järvisalo
hankekoordinaattori, Naisiin kohdistuvan väkivallan vastainen torjuntaohjelma

Älä jää väkivaltakokemuksen kanssa yksin.
Nollalinja: 080 005 005
Naisten linja: naistenlinja.fi