Nuoret päättäjille ilmastolaista: kiitos, kun olette kuulleet meitä – näyttäkää nyt, että te myös kuuntelette

Kannanotto 1.12.2021

Me allekirjoittaneet suomalaiset lapsi- ja nuorisotoimijat vaadimme, että nuorempien sukupolvien osallistuminen ilmastopoliittiseen päätöksentekoon turvataan yli hallituskausien.

Ilmastonmuutos uhkaa koko ihmiskuntaa ja kaikkea elämää planeetallamme siinä muodossa, kuin me ne tunnemme. Koska suuri osa maailman päättäjistä ei ole kyennyt ottamaan käsiinsä johtajuutta ilmastokriisin edessä, lapset ja nuoret ovat tehneet sen aktivismillaan. On kyse erityisesti nuorten sukupolvien tulevaisuudesta.

Suomessa uudistetaan ilmastolakia, jossa määritellään yleisesti Suomen ilmastopolitiikan analypitkän aikavälin suuntaviivat ja se, millaisella suunnittelujärjestelmällä ilmastotoimia valmistellaan. Nuoria on kutsuttu kattavasti mukaan ilmastolain valmisteluun, ja nuoret ovat käyttäneet ääntään. Nuorten Agenda 2030 -ryhmä ja YK-nuoret tekivät viime vuonna yhdessä 50 muun nuorisojärjestön kanssa kannanoton (linkki), jossa vaadittiin, että ilmastolaki velvoittaa päättäjät kuulemaan nuoria. Monet tärkeät argumentit nuorten kuulemisen puolesta on kirjattu lakiluonnoksen perusteluihin. Kuitenkaan nuorisotoimijoiden ehdotusta siitä, että nuorten kuuleminen tulevissa ilmastopäätöksissä turvattaisiin itse lakitekstissä, ei ole otettu huomioon.

Lapset ja nuoret ovat saaneet pelkkiä kädenlämpöisiä lupauksia siitä, että heitä kuullaan tulevaisuudessakin. Nykypäättäjät eivät kuitenkaan voi sitä luvata heidän jälkeensä tulevien päättäjien puolesta. Ilmastolain tulee yksiselitteisesti velvoittaa lasten ja nuorten kuulemiseen, jotta tämä lupaus voidaan lunastaa.

Me allekirjoittajat vaadimme, että:

1) Päättäjät sitoutuvat kuulemaan lapsia ja nuoria ilmastopoliittisessa päätöksenteossa

Lakiesityksen perusteluosiossa ja sen valmistelussa on tunnistettu lapset ja nuoret keskeiseksi ryhmäksi, joita tulee kuulla ilmastoasioissa. Nykypäättäjien hyvä tahto ei kuitenkaan takaa sitä, että lapsia ja nuoria kuullaan tulevillakin vaalikausilla. Päättäjien on sitouduttava kuulemaan lapsia ja nuoria ilmastopäätöksenteon suunnittelu- ja toteutusvaiheissa.

2) Nuorten ilmastoneuvosto perustetaan

Lasten ja nuorten laajan kuulemisen ohella tarvitaan heitä edustava ryhmä. Valtioneuvoston tulee asettaa nuorista henkilöistä koostuva ja riippumaton nuorten ilmastoneuvosto tukemaan ilmastopolitiikan suunnittelua sekä sitä koskevaa päätöksentekoa. Neuvostolle on kirjattava kuulemisvelvollisuus ja kommentointioikeus. Neuvostoa on kuultava aina, kun lain piiriin kuuluvia tavoitteita tai mittareita asetetaan ja niistä raportoidaan sekä silloin, kun lakia päivitetään.

3) Ilmastolain tulee turvata lasten, nuorten ja tulevien sukupolvien oikeudet

Pidämme tärkeänä, että ilmastolaki edistää ilmastotoimien oikeudenmukaisuutta. Mielestämme lain tulisi huomioida oikeudenmukaisuus myös sukupolvinäkökulmasta. Lain tulisi turvata lasten, nuorten ja tulevien sukupolvien oikeudet. Alle 18-vuotiaiden ei ole mahdollista vaikuttaa edustuksellisen demokratian keinoin äänestämällä. Ilmastonmuutos vaarantaa laajasti lapsen oikeuksia, muun muassa lapsen oikeuden elämään ja kehitykseen, terveyteen, koulutukseen, riittävään elintasoon ja omaan kulttuuriin. Lapsen oikeudet koskevat vain alle 18-vuotiaita nuoria, mutta ihmisoikeudet ovat nuortenkin oikeuksia, ml. oikeus elämään, vapauteen ja henkilökohtaiseen turvallisuuteen sekä taloudelliset, sosiaaliset ja sivistykselliset oikeudet. Ilmastokriisi uhkaa näitä ja muita oikeuksia tavoilla, joita vanhemmat sukupolvet eivät tule olemaan todistamassa.

Allekirjoittajat:Suomen nuorisoalan kattojärjestö Allianssi

Aseistakieltäytyjäliitto

Barnavårdsföreningen i Finland r.f.

Demarinuoret

Eurooppanuoret ry

EYP Finland

Fridays For Future Suomi

HYY

Ilmastolääkärit -verkosto

Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta

Lasten ja nuorten keskus ry

Lastenliitto ry

Luonto-Liitto ry

Lääkärin sosiaalinen vastuu ry

Nuorten ilmastodelegaatit

Nyyti ry

Parasta Lapsille ry

Pelastakaa Lapset ry

Pienperheyhdistys ry

Plan ilmastotsempparit

Plan International Suomi

Plan Suomen lastenhallitus

Psykologien ilmastorintama

RKP-nuoret

SOS-Lapsikylä

Suomen Ammattiin Opiskelevien Liitto - SAKKI ry

Suomen lastenkulttuurikeskusten liitto

Suomen Lukiolaisten Liitto

Suomen Opiskelija-Allianssi - OSKU ry

Suomen opiskelijakuntien liitto - SAMOK ry

Suomen Partiolaiset - Finlands Scouter ry

Suomen UNICEF

Suomen World Vision

Suomen yhteiskunta-alan ylioppilaat ry

Suomen ylioppilaskuntien liitto SYL

Suomen YK-nuoret

Turun yliopiston ylioppilaskunta (TYY)

Ympäristötoiminnan nuorisotyöyksikkö, Helsingin kaupunki

P.S. Partiolaiset luovuttavat 2.12. pääministeri Sanna Marinille sadoilta nuorilta kerättyjä terveisiä, joiden viesti on sama kuin kannanotossa: Nuoria tulee kuulla ja heidän huolensa ilmastonmuutoksesta ottaa vakavasti. Lisää tietoa täällä.

Lisätietoja:

Eemeli Rajala

Pääsihteeri, OSKU ry

044 9774 014, eemeli.rajala@osku.info

Tykkäsitkö? Kerro jutusta kavereillesi!

Tilaa uutiskirjeemme

Emme viestittele turhasta. Saat mailiisi uusimmat artikkelit ja pääset lukemaan ne ensimmäisten joukossa.

Sinua saattaisi kiinnostaa myös nämä:

Emmepä onnistuneet suosittelemaan yhtään artikkelia tähän hätään. Kurkkaa kaikki kannanotot täältä.
Klikkaamalla "Hyväksyn kaikki evästeet" hyväksyt, että evästeet tallennetaan laitteellesi parantamaan sivuston navigointia, analysoimaan sivuston käyttöä ja tehostamaan mainontaamme. Lue lisätietoja evästepolitiikastamme.
cookies