Opiskelijajärjestöt: Korkeakoulujen opiskelijavalinnat turvattava

Kannanotto 25.3.2020

Opiskelijajärjestöt kiittävät korkeakouluja valintakokeiden valmistelujen jatkamisesta suunnitellussa aikataulussa koronaviruksen aiheuttamasta tilanteesta huolimatta. Sekä yliopistojen että ammattikorkeakoulujen valintakokeita valmistellaan tällä hetkellä normaalissa aikataulussa.

“Valintakokeiden valmistelujen jatkaminen on tärkeää, jotta kevään aikana jokaisella on mahdollisuus hakea korkeakouluun toisen asteen opintomenestyksestä riippumatta. Valintaperusteiden yhtäkkiset muutokset olisivat ongelmallisia yhteishakuun osallistuvien kannalta, ja tämä onkin otettu valmistelussa hyvin huomioon”, sanovat opiskelijajärjestöjen puheenjohtajat.

Opiskelijajärjestöt pitävät tärkeänä, että korkeakoulut tekevät opiskelijavalintoja koskevat linjaukset yhdessä sekä tiedottavat niistä näkyvästi korkeakouluihin hakeville. Erityisen tärkeää on informoida hakijoille selkeästi, jos opiskelijavalintojen tilanteeseen tulee muutoksia.

Tärkeintä on valintakokeissa hakijoiden turvallisuus, ja siitä on huolehdittava esimerkiksi huomioimalla tilajärjestelyissä riittävä fyysinen etäisyys. Lisäksi opiskelijajärjestöt toivovat korkeakoulujen selvittävän, onko karanteeniin asetettujen hakijoiden mahdollista osallistua valintakokeeseen karanteenin sääntöjä kunnioittaen.

“Karanteenista johtuva ei-toivottu välivuosi olisi kaikkien osapuolten, mutta erityisesti hakijan kannalta erittäin valitettavaa”, opiskelijajärjestöjen puheenjohtajat muistuttavat.

Opiskelijajärjestöt toivovat, että valtioneuvosto turvaa kevään aikana Ylioppilastutkintolautakunnan sekä muutenkin toisen asteen koulutuksen järjestäjien resurssit, jottei koronavirustilanne pääse hidastamaan ylioppilaskirjoitusten tai ammatillisen koulutuksen todistuksen arvosanojen saamista. Hakijoiden kannalta on tärkeää, että arvosanat tulevat ajoissa ennen valintakokeita, sillä arvosanojen saamisen ja ensimmäisten valintakokeiden välissä on lyhimmillään vain muutama päivä.

Yhteishaku korkeakouluihin on käynnissä ja päättyy 1.4. klo 15.

Lisätietoja:

Suomen Lukiolaisten Liitto, puheenjohtaja Adina Nivukoski, 050 377 9700, adina.nivukoski@lukio.fi

Suomen ylioppilaskuntien liitto, puheenjohtaja Tapio Hautamäki, 044 906 5007, tapio.hautamaki@syl.fi

Suomen Opiskelija-Allianssi - OSKU, puheenjohtaja Iivari Korkala, 0449776356, iivari.korkala@osku.info

Suomen Ammattiin Opiskelevien Liitto - SAKKI, puheenjohtaja Elias Tenkanen, 044 7530 581, elias.tenkanen@sakkiry.fi

Finlands Svenska Skolungdomsförbund FSS rf, puheenjohtaja Emilie Jäntti, 040 681 3762, emilie.jäntti@skolungdom.fi

Suomen opiskelijakuntien liitto, puheenjohtaja Anna Laurila, 050 389 1000, anna.laurila@samok.fi

Tykkäsitkö? Kerro jutusta kavereillesi!

Tilaa uutiskirjeemme

Emme viestittele turhasta. Saat mailiisi uusimmat artikkelit ja pääset lukemaan ne ensimmäisten joukossa.

Sinua saattaisi kiinnostaa myös nämä:

Emmepä onnistuneet suosittelemaan yhtään artikkelia tähän hätään. Kurkkaa kaikki kannanotot täältä.
Klikkaamalla "Hyväksyn kaikki evästeet" hyväksyt, että evästeet tallennetaan laitteellesi parantamaan sivuston navigointia, analysoimaan sivuston käyttöä ja tehostamaan mainontaamme. Lue lisätietoja evästepolitiikastamme.
cookies