OSKUn perinteinen RoadShow on taas liikkeellä!

OSKUn perinteinen RoadShow on taas liikkeellä!

Suomen Opiskelija-Allianssi – OSKU ry:n perinteinen, ammatillisia oppilaitoksia kiertävä OSKU RoadShow -kiertue on lähtenyt taas liikkeelle tänään maanantaina 16.8.2021 Helsingistä ja Turusta.

Valtakunnallinen kiertue jatkuu aina

marraskuulle asti

ja vierailee kaikkiaan

noin

70

toimipisteessä eri puolilla Suomea aina Helsingistä

Kittilään

. Kyseessä on tavoittavuudeltaan Suomen laajin ammatillisiin oppilaitoksiin kohdistuva kiertue.

OSKU

RoadShow

toteutetaan täysin vapaaehtoisten amisten voimin. Kiertuepäivän aikana

oskulaiset

opiskelijat tarjoavat ammattiin opiskeleville tietoa niin

OSKUsta

järjestönä, opiskelijaeduista, tapahtumista kuin työelämästäkin.

RoadShow’n

tavoitteena on vahvistaa opiskelijoiden yhteisöllisyyttä, tukea opiskelumotivaatiota ja tarjota opiskelijoille mahdollisuus tavata

amiksia

ympäri Suomen.

Kiertuella

noudatetaan viranomaisten antamia turvallisuusohjeita koronaan liittyen

ja vapaaehtoiset käyttävät vierailuilla maskeja

. Lisäksi

OSKUssa

on tehty sisäisiä linja

u

ksia mm. siitä, että

aktiivit osallistuvat pääsääntöisesti vain oman lähialueensa kouluvierailuihin. OSKU tekee toiminnassaan kaikkensa, ettei

OSKUn

toi

minta edistäisi epidemian kiihtymistä.

Tarpeen vaatiessa kiertue tullaan keskeyttämään.

”RoadShow on aitoa toimintaa amiksilta amiksille, sillä kaikki kiertueen vapaaehtoiset ovat amiksia. Toivomme, että kiertueella välittyy hyvä fiilis, vaikka pidetäänkin turvavälejä ja maskeja. OSKUn tärkeimpiä voimavaroja ovat kuitenkin yhteishenki ja amisylpeyden nostattaminen"

, tiivistää

OSKUn

puheenjohtaja

Henriikka Mastokangas

syksyn kiertuetta.

Vuonna 20

21

OSKU

RoadShow’n

pääyhteistyökumppaneina toimivat AmisRekry,

Nuoret Yrittäjät

, 

S-ryhmä, Salon Lakkitehdas,

Tehy ry

,

Teknologiateollisuus sekä

Toimihenkilökeskusjärjestö STTK

.

Yhteistyökumppanit näkyvät kiertueella monin eri tavoin ja näin

amiksille

voidaan tarjota esimerkiksi tuorein tieto työelämästä, yrittäjyydestä ja hyvinvoinnista.

OSKU

RoadShow’n

etenemistä voi seurata Facebookissa

sekä Instagramissa

hashtagilla #oskuroadshow.

OSKU RoadShow 2021 pääyhteistyökumppanit

Tykkäsitkö? Kerro jutusta kavereillesi!

Tilaa uutiskirjeemme

Emme viestittele turhasta. Saat mailiisi uusimmat artikkelit ja pääset lukemaan ne ensimmäisten joukossa.

Sinua saattaisi kiinnostaa myös nämä:

Yhtään artikkelia ei valitettavasti löytynyt.
Klikkaamalla "Hyväksyn kaikki evästeet" hyväksyt, että evästeet tallennetaan laitteellesi parantamaan sivuston navigointia, analysoimaan sivuston käyttöä ja tehostamaan mainontaamme. Lue lisätietoja evästepolitiikastamme.
cookies