OSKUn perinteinen Roadshow starttaa jälleen

OSKUn perinteinen Roadshow starttaa jälleen

Suomen Opiskelija-Allianssi – OSKU ry:n perinteinen, ammatillisia oppilaitoksia kiertävä OSKU RoadShow -kiertue lähtee liikkeelle tänään maanantaina 17.8.2020 Varsinais-Suomesta.

Valtakunnallinen kiertue jatkuu aina

marraskuulle asti

ja vierailee kaikkiaan

noin

100

toimipisteessä eri puolilla Suomea aina Helsingistä

Kittilään

. Kyseessä on tavoittavuudeltaan Suomen laajin ammatillisiin oppilaitoksiin kohdistuva kiertue.

OSKU

RoadShow

toteutetaan täysin vapaaehtoisten amisten voimin. Kiertuepäivän aikana

oskulaiset

opiskelijat tarjoavat ammattiin opiskeleville tietoa niin

OSKUsta

järjestönä, opiskelijaeduista, tapahtumista kuin työelämästäkin.

RoadShow’n

tavoitteena on vahvistaa opiskelijoiden yhteisöllisyyttä, tukea opiskelumotivaatiota ja tarjota opiskelijoille mahdollisuus tavata

amiksia

ympäri Suomen.

Kiertuella

noudatetaan viranomaisten antamia turvallisuusohjeita koronaan liittyen

ja vapaaehtoiset käyttävät vierailuilla maskeja

. Lisäksi

OSKUssa

on tehty sisäisiä linja

u

ksia mm. siitä, että

aktiivit osallistuvat pääsääntöisesti vain oman lähialueensa kouluvierailuihin. OSKU tekee toiminnassaan kaikkensa, ettei

OSKUn

toi

minta edistäisi epidemian kiihtymistä.

Tarpeen vaatiessa kiertue tullaan keskeyttämään.

"Kaikki vapaaehtoiset ovat

amiksia

eli kiertue on todellista

amiksilta

amiksille

suuntautuvasta toimin

taa.

Toivomme hyvän fiiliksen välittyvän turvaväleistä ja maskeista huolimatta, sillä

yhteishenki

on amisylpeyden nostattamisen lisäksi

OSKUn

tärkeimpiä voimavaroja", tiivistää

OSKUn

puheenjohtaja

Iivari Korkala

syksyn meininkiä.

Vuonna 20

20

OSKU

RoadShow’n

pääyhteistyökumppaneina toimivat 

Fressis.fi

, 

Nuoret Yrittäjät

, 

Tehy ry

,

  

Toimihenkilökeskusjärjestö STTK

sekä

CAP-Group Oy:n CAP-Autokoulu

.

Yhteistyökumppanit näkyvät kiertueella monin eri tavoin ja näin

amiksille

voidaan tarjota esimerkiksi tuorein tieto työelämästä, yrittäjyydestä ja hyvinvoinnista.

OSKU

RoadShow’n

etenemistä voi seurata Facebookissa (

www.facebook.com/amisosku

) sekä Instagramissa (

@OSKU_ry

) hashtagilla #oskuroadshow.

OSKU RoadShow 2020:n pääyhteistyökumppanit:

Yhteistyökumppanien logot.
CAP-autokoulun logo.
Tykkäsitkö? Kerro jutusta kavereillesi!

Tilaa uutiskirjeemme

Emme viestittele turhasta. Saat mailiisi uusimmat artikkelit ja pääset lukemaan ne ensimmäisten joukossa.

Sinua saattaisi kiinnostaa myös nämä:

Yhtään artikkelia ei valitettavasti löytynyt.
Klikkaamalla "Hyväksyn kaikki evästeet" hyväksyt, että evästeet tallennetaan laitteellesi parantamaan sivuston navigointia, analysoimaan sivuston käyttöä ja tehostamaan mainontaamme. Lue lisätietoja evästepolitiikastamme.
cookies