Susanna Ronkainen viestinnän suunnittelijaksi

Susanna Ronkainen viestinnän suunnittelijaksi
Susanna Ronkainen on valittu OSKUn viestinnän suunnittelijaksiSusanna Ronkainen on valittu OSKUn viestinnän suunnittelijaksi

Suomen Opiskelija-Allianssi – OSKU ry:n viestinnän suunnittelijaksi on valittu Susanna Ronkainen, 31. Hän aloittaa tehtävässään 26.10.

Ronkainen viimeistelee opintojaan digitaalisen muotoilun parissa Metropolian ammattikorkeakoulussa. Hänellä on laajaa kokemusta viestinnän parissa eri järjestöissä, mm. Metropolia AMK:n opiskelijakunta METKAn viestinnästä ja jäsenpalveluista vastaavana hallituksen jäsenenä.

”Susannalta löytyi rekrytoinnissa painotettua osaamista sekä jo ennestään kattava tuntemus järjestötoiminnasta ja sen viestinnästä. On ilo saada Susanna täydentämään OSKUn tiimiä”, iloitsee OSKUn puheenjohtaja Iivari Korkala

Viestinnän suunnittelijana Ronkainen vastaa liiton viestinnän suunnittelusta ja kehittämisestä sekä toimii viestinnällisenä tukena muille liiton toimijoille.

”Kiitos liittohallitukselle luottamuksesta. Odotan innolla, että pääsen antamaan työpanokseni OSKUn yhteisöön ja tutustumaan huipputyyppeihin niin toimistolla kuin amiskentälläkin.”, kommentoi Susanna Ronkainen.

Ronkaisen tavoittaa 26.10. alkaen sähköpostitse ja puhelimitse. Yhteystiedot löytää 26.10. alkaen Yhteystiedot-välilehdeltä.

Lisätietoa:

  • Pääsihteeri Aino Pohjanvirta p. 044 977 4014, aino.pohjanvirta@osku.fi
Tykkäsitkö? Kerro jutusta kavereillesi!

Tilaa uutiskirjeemme

Emme viestittele turhasta. Saat mailiisi uusimmat artikkelit ja pääset lukemaan ne ensimmäisten joukossa.

Sinua saattaisi kiinnostaa myös nämä:

Yhtään artikkelia ei valitettavasti löytynyt.
Klikkaamalla "Hyväksyn kaikki evästeet" hyväksyt, että evästeet tallennetaan laitteellesi parantamaan sivuston navigointia, analysoimaan sivuston käyttöä ja tehostamaan mainontaamme. Lue lisätietoja evästepolitiikastamme.
cookies