Jere Liitiäinen opiskelijatoiminnan koordinaattoriksi

Jere Liitiäinen opiskelijatoiminnan koordinaattoriksi

TIEDOTE 12.12.2022

Suomen Opiskelija-Allianssi - OSKU ry on valinnut

Jere Liitiäisen

liiton uudeksi opiskelijatoiminnan koordinaattoriksi. Liitiäinen opiskelee tällä hetkellä tradenomiksi Haaga-Helian ammattikorkeakoulussa.

Liitiäisellä on monipuolinen kokemus järjestötyöstä sekä tapahtumien järjestämisestä. Hän on toiminut muun muassa Tradenomiopiskelijoiden puheenjohtajana sekä Akavan opiskelijoiden neuvostossa.

"On mahtavaa päästä osaksi OSKU yhteisöä työskentelemään amisten puolesta! Odotan erityisesti innolla että pääsen hyödyntämään omaa osaamistani OSKU:n opiskelijatoiminnan kehittämiseen sekä yhteisön aktiivien kouluttamiseen" kommentoi tuleva opiskelijatoiminnan koordinaattori.

Opiskelijatoiminnan koordinaattorina Liitiäinen vastaa liiton tapahtumien järjestämisestä, opiskelijakuntatoiminnan koordinoinnista ja kehittämisestä sekä oppilaitoskiertueen koordinoinnista.

"On mahtava saada työporukkaamme uusi, innostunut ja osaava henkilö, jolla on taitoja toteuttaa ja kehittää toimintaamme entistä paremmaksi.", iloitsee OSKUn puheenjohtaja Venla Tilli.

Tykkäsitkö? Kerro jutusta kavereillesi!
Eemeli RajalaEemeli Rajala

Eemeli Rajala

Pääsihteeri

Operatiivisen toiminnan johtaminen, talous ja hallinto, esihenkilötyö, yhteistyökumppanuudet, edunvalvonta

eemeli.rajala@osku.fi
044 9774 014
@EemeliRajala
Eemeli Rajala
Tilaa uutiskirjeemme

Emme viestittele turhasta. Saat mailiisi uusimmat artikkelit ja pääset lukemaan ne ensimmäisten joukossa.

Klikkaamalla "Hyväksyn kaikki evästeet" hyväksyt, että evästeet tallennetaan laitteellesi parantamaan sivuston navigointia, analysoimaan sivuston käyttöä ja tehostamaan mainontaamme. Lue lisätietoja evästepolitiikastamme.
cookies