Koossa 50 000 allekirjoitusta - Maksuton toisen asteen koulutus kaikille -kansalaisaloite etenee eduskuntaan

Koossa 50 000 allekirjoitusta - Maksuton toisen asteen koulutus kaikille -kansalaisaloite etenee eduskuntaan

Kansalaisaloite maksuttoman toisen asteen puolesta on saavuttanut 50 000 allekirjoitusta ja etenee eduskunnan käsittelyyn. 50 000 allekirjoituksen raja ylittyi 11.3.2018.

Kansalaisaloitteen käynnistivät Pelastakaa Lapset ry, Suomen Lukiolaisten Liitto (SLL), Suomen Ammattiin Opiskelevien Liitto – SAKKI ry, Suomen Opiskelija-Allianssi OSKU ry, Finlands Svenska Skolungdomsförbund FSS rf, Nuorten mielenterveysseura – Yeesi ry ja Suomen Nuorisoyhteistyö – Allianssi ry sekä Suomen Vanhempainliitto.

“Kaikilla nuorilla tulee olla yhdenvertaiset mahdollisuudet opiskella toisella asteella. Kansalaisaloitteen ansiosta toisen asteen opintojen kustannukset ovat nousseet valtakunnalliseen keskusteluun nyt aiempaa painokkaammin. Hienoa, että aloitteen kautta saamme asian eduskunnan käsittelyyn”, iloitsee Pelastakaa Lapset ry:n pääsihteeri Hanna Markkula-Kivisilta.

“Toisen asteen koulutuksen kustannukset koskettavat erityisesti tulevia opiskelijoita, mutta heillä ei ole mahdollisuutta allekirjoittaa aloitetta. Jokainen nimi on lasten ja nuorten tasa-arvoisten koulutusmahdollisuuksien puolesta. Mahtavaa, että aikuiset ovat ottaneet vastuuta tästä”, Nuorten mielenterveysseura – Yeesi ry, Suomen Nuorisoyhteistyö – Allianssi sekä Suomen Vanhempainliitto toteavat.

Maaliskuun aikana kansalaisaloite on kerännyt jo yli 23 000 allekirjoitusta.

“Kiitos jokaiselle aloitteen allekirjoittajalle, allekirjoitusten kerääjille ja aloitteelle tukensa osoittaneille tahoille! Ilman laajaa tukea näin huima loppukiri ei olisi ollut mahdollinen,” vireillepanijajärjestöt kiittävät.

“Poliitikot eri puolueista ovat esittäneet huolensa toisen asteen kustannuksista. Odotamme nyt eduskunnalta kansalaisaloitteen perusteellista käsittelyä, jotta yhdenvertaiset koulutusmahdollisuudet saadaan aidosti turvattua,” toisen asteen opiskelijajärjestöt FSS, OSKU, SAKKI ja SLL summaavat.

Maksuton toisen asteen koulutus kaikille -kansalaisaloitteeseen kerätään allekirjoituksia 18.3.2018 asti. Tämän jälkeen kannatusilmoitukset toimitetaan Väestörekisterikeskukselle, joka tarkastaa niiden oikeellisuuden ja vahvistaa hyväksyttyjen kannatusilmoitusten määrän.

Lisätietoja:

Emmi Pentikäinen, puheenjohtaja, Suomen Opiskelija-Allianssi – OSKU ry, puh. 044 977 6356, emmi.pentikainen@osku.info

Tykkäsitkö? Kerro jutusta kavereillesi!

Tilaa uutiskirjeemme

Emme viestittele turhasta. Saat mailiisi uusimmat artikkelit ja pääset lukemaan ne ensimmäisten joukossa.

Sinua saattaisi kiinnostaa myös nämä:

Yhtään artikkelia ei valitettavasti löytynyt.
Klikkaamalla "Hyväksyn kaikki evästeet" hyväksyt, että evästeet tallennetaan laitteellesi parantamaan sivuston navigointia, analysoimaan sivuston käyttöä ja tehostamaan mainontaamme. Lue lisätietoja evästepolitiikastamme.
cookies