Uusi vuosi, uusi puheenjohtaja

Puheenjohtaja 2021, Henriikka Mastola ja sitaatti blogista "tehdään yhdessä vuodesta 2021 parempi"

On aika taas avata koneet ja palata Zoomin ja Teamsin pariin, mutta toivottavasti ei enää kauaksi aikaa.

Koronarokotukset ovat alkaneet tällä viikolla ympäri Suomea ja usko pandemiattomasta Suomesta on alkanut pyöriä kaikkien meidän ajatuksissamme. Olisi mahtavaa, jos pystyisimme pitämään tapahtumia ja osallistumaan tapahtumiin fyysisesti, kokemaan asioita, mitä emme viime vuonna pystyneet kokea sekä tapaamaan ystäviämme ja läheisiämme tänä vuonna.

Itse odotan innolla, mitä vuosi 2021 tuo tullessaan. Oma puheenjohtajakauteni alkoi 1.1. On hienoa päästä tekemään töitä amisten hyväksi ja saada amisten ääntä kuuluviin päätöksenteossa. Hallituksen ensimmäisessä kokouksessa huomasin, kuinka kantaaottava ja kiinnostunut vaikuttamisesta uusi hallitus oli, enkä malta odottaa liittohallituksen kanssa työskentelyä ja ryhmäytymistä.

Vuodenvaihteessa tehdään usein uudenvuodenlupauksia; esimerkiksi kuntoilun aloitus, uuden taidon opettelu ja itsensä kehittäminen. Toivon kuitenkin, että jokainen muistaa olla itselleen armollinen ja kuunnella itseään ja omaa jaksamista, rankan vuoden jälkeen on oikeus olla ja hengähtää. Tehdään yhdessä vuodesta 2021 parempi kuin vuodesta 2020.

Loppuun vielä oiva muistutus meille kaikille. 🙂

”Jos huomenna tulee päivä, jolloin emme ole yhdessä, sinun pitää muistaa jotain.
Olet rohkeampi kuin uskot, vahvempi kuin miltä näytät ja älykkäämpi kuin mitä tiedät.”

-Nalle Puh

Henriikka Mastokangas
OSKU ry:n puheenjohtaja 2021