REKRY: OSKU ry hakee osa-aikaista viestinnän suunnittelijaa

Suomen Opiskelija-Allianssi – OSKU ry hakee viestinnän suunnittelijaa toistaiseksi voimassa olevaan, osa-aikaiseen työsuhteeseen vastaamaan Suomen parhaan amisyhteisön viestinnän ja markkinoinnin suunnittelusta ja toteutuksesta.

Vuonna 2001 perustettu Suomen Opiskelija-Allianssi – OSKU ry on valtakunnallinen toisen asteen ammatillisten opiskelijoiden edunvalvonta-, palvelu- ja harrastejärjestö. Amisten perustama ja omistama liitto on puolue- ja ammattiyhdistyspoliittisesti sitoutumaton. OSKUn kaikessa toiminnassa ovat keskiössä amikset itse.

Viestinnän suunnittelijanamme suunnittelet, kehität ja toteutat liiton viestintää ja markkinointia. Viestimme niin ammattiin opiskeleville, oppilaitoksille, yhteistyökumppaneille, virkamiehille kuin päättäjillekin, joten osaat toivottavasti visualisoida ja kiteyttää nuorten ajatuksia ja mielipiteitä sekä puhutella monipuolisia kohdeyleisöjä. Viestinnän suunnittelijana tuotat amiksia kiinnostavia sisältöjä eri kanaviin ja vastaat muun muassa liiton somekanavien ja verkkosivujen ylläpidosta ja kehittämisestä, uutiskirjeiden toimittamisesta sekä erilaisten jäsenhankinta- ja kampanjamateriaalien suunnittelusta ja toteuttamisesta. Tuotat monipuolisesti erilaista tarvitsemaamme visuaalista sisältöä, vastaat julkaisujemme taittamisesta sekä toimit kerran vuodessa julkaisemamme AMIS-lehden päätoimittajana. Lisäksi sparraat ja tuet muuta toimistomme väkeä sekä toimit luontevassa yhteistyössä toiminnassamme mukana olevien vapaaehtoisten amisten kanssa.

Emme odota tulevalta viestinnän suunnittelijalta alan kovinta kokemusta, mutta halua kasvaa viestinnän ja markkinoinnin monipuoliseksi osaajaksi kyllä. Meillä pääset oppimaan uutta ja kehittämään itseäsi – sekä ennen kaikkea työskentelemään onnellisten amisten puolesta osana nuorekasta ja vauhdikasta työyhteisöämme. Työyhteisömme on pieni ja ketterä ja tarvittaessa autamme toisiamme hommassa kuin hommassa sekä pyöritämme toimiston arkea yhdessä. Vastapainona ahkeralle työnteolle saa meidän mielestämme töissä olla hauskaakin! Yhteisössämme viihtyminen edellyttää huumorintajua sekä vahvaa oma-aloitteisuutta ja kykyä pitää monet langat käsissäsi kiireen keskelläkin. Työtä tehdään tiiviisti yhdessä vapaaehtoisten amisten kanssa.

Viestinnän suunnittelijan työsuhde alkaa helmikuun alussa tai sopimuksen mukaan. Pääasiallinen työpiste sijaitsee toimistollamme Helsingin Alppilassa, mutta olemme hyvin joustavia etätöidenkin suhteen. Tehtävä on osa-aikainen ja työaika on noin 15 tuntia viikossa. Työaika sijoittuu pääsääntöisesti arkipäiviin, mutta viestinnän suunnittelijalta edellytetään valmiutta satunnaisiin ilta- ja viikonlopputöihin. Työajoista pystytään sopimaan tarkemmin yhdessä valittavan viestinnän suunnittelijan kanssa, joten tehtävä sopii esimerkiksi alan opiskelijalle. Alkupalkka osa-aikaisessa tehtävässä on noin 800 €/kk, lopullinen summa määräytyy kokemuksen ja koulutuksen perusteella. Lisäksi tarjoamme puhelinedun.

Lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämistä koskevan lain mukaisesti viestinnän suunnittelijaksi valitun henkilön on ennen työsuhteen solmimista esitettävä nähtäväksi rikosrekisterilain (505/2002) 6§:n 2 momentissa tarkoitettu hyväksyttävä rikosrekisteriote.

Toimita vapaamuotoinen hakemuksesi, ansioluettelosi sekä muutama tehtävän kannalta oleellista osaamistasi kuvaava työnäyte viimeistään sunnuntaina 7.1.2018 klo 23.59 osoitteeseen juuso.luomala@osku.info. Laita viestin otsikoksi ”Hakemus viestinnän suunnittelijaksi” ja liitä liitteet viestiin pdf-muodossa.

Haastattelemme sopivimmat ehdokkaat torstaina 11.1. tai perjantaina 12.1.

Lisätietoja tehtävästä antaa:

- työtehtäviin ja työnkuvaan liittyen viestinnän suunnittelija Joonas Lehtonen pe 22.12. klo 10-12 tai ke 3.1. klo 13-15 puhelimitse 044 235 2256

- käytännön asioihin (kuten työsuhteen ehtoihin, työaikoihin tai rekrytointiprosessiin) liittyen pääsihteeri Juuso Luomala pe 22.12. klo 10-12 tai ke 3.1. klo 13-15 puhelimitse 044 977 4014.

Näin haet

Vinkkaa myös kaverille!

Tilaa uutiskirjeemme

Emme viestittele turhasta. Saat mailiisi uusimmat artikkelit ja pääset lukemaan ne ensimmäisten joukossa.

Uusimmat jutut

Jutun tyyppi:
Jutun aihe:
Tyhjennä kaikki:
Tyhjennä
Thank you! Your submission has been received!
Oops! Something went wrong while submitting the form.
Yhtään artikkelia ei löytynyt hakuehdoillasi.
Klikkaamalla "Hyväksyn kaikki evästeet" hyväksyt, että evästeet tallennetaan laitteellesi parantamaan sivuston navigointia, analysoimaan sivuston käyttöä ja tehostamaan mainontaamme. Lue lisätietoja evästepolitiikastamme.
cookies